Arvio: Harry Styles sukeltaa entistä syvemmälle retromaailmaan

Vaikka Styles onkin tyypillinen nykyajan poptuote, tähtiprofiiliin on onnistuttu ujuttamaan aimo annos jotain, mikä tuottaa vähintäänkin aitouden ja vilpittömyyden illuusion.

Arvio: Sitä parempaa käppää – Six Feet Under näyttää, miten tappohommat hoidetaan

Next to Die on bändin verevintä vyörytystä miesmuistiin.

Arvio: Taivaallista surumielisyyttä – Godthrymmin Projectionsille on puristettu eep­pisen tuomiometallin ja melodisen death doomin parhaita aineksia

Godthrymmin uusin on kunnianhi­moisempi kokonaisuus kuin kaksi edellistä.

Arvio: Kymmenen vuotta hauduteltu The Moth on selvästi Devin Townsendin magnum opus

Levyä ei ehkä tulla muistamaan Townsendin suurimpana saavu­tuksena, mutta pitkään muhi­nut hanke kannatti lopulta toteuttaa.

Arvio: Karsitusta asustaan huolimatta Joose Keskitalon Cursed Be Those Mariners, They Lead a Wicked Life välttelee itsetietoista askeesia

Vaikka Keski­talon englanninkielisessä ilmaisussa on litterääri häivä, laulut vievät hänet syvälle sukupolvien takaisiin sielunmaisemiin.

Arvio: Ladytronin taika ei ole kadonnut – Paradises on tilallinen albumi, joka pakenee mutta palaa inhimillisyyden äärelle

Ladytron tekee osittaisen paluun juurille, mutta tuo rinnalle myös uusia soun­dimaailmoja.

Arvio: Iltamat Pihlajassa on taatun ”arppamainen” albumi – Teeman varjolla olisi voinut irrotella enemmänkin

Arppa ja Jiri-serkku liikuvat Ykspih­lajan työläishistoriaa ja kulttuuria kunnioittavan pelimannihenkisen kansanmusiikin parissa.

Arvio: The Black Keysin Peaches! on piste, jossa äänet ja ystävyys tiivistyvät niin tiheäksi massaksi, että räjähdys on väistämätön

Coverlevy on syntynyt spontaanina terapiatyönä.

Arvio: Susanna Leppäsen Leppävaara on musiikkia Met­solat-fanitapaamisiin

Legendaarisen tv-sarjan inspiroima teema-albumi menee kerronnallisesti helpoimman kautta.

Arvio: Neurosisin An Undying Love for a Burning World istuu täydellisesti tähän sairastuneeseen maailmaan

Kun albumin luotaantyöntävän rujo mut­ta puoleensavetävän kaunis maise­ma alkaa näkyä, tietää kokevansa jotain tarpeellista

Arvio: Halpahalliriffejä vailla dramaturgian tajua ja kliimakseja – Dimmu Borgirin Grand Serpent Rising ei vakuuta

Kahdeksan vuotta studioalbu­mien välillä on pitkä aika, mutta sekään ei välttämättä haittaisi, jos korvilleen saisi sen sortin sävel­taidetta, että kuninkaan paluusta ei olisi pienintäkään epäselvyyttä.

Arvio: Vestan Suomi soimaan on särmikäs sokkelo, josta välittyy kunnianhimo

Monitulkintaisimmillaankin Vesta muistaa kuitenkin tekevänsä poplevyä.