Arvio: Näennäisesti kaikki on kuten kuuluukin, mutta Threat Signalin Revelations ei tunnu missään

Menneessä ei pitäisi velloa, mutta on huomionarvoista, kuinka mitäänsanomattomia kaikki ykkösalbumia seuranneet levyt ovat, tämä yhdeksän vuotta synnytetty uusin mukaan lukien.

Arvio: Vähemmän olisi ollut enemmän – Iron & Winen Hen’s Teethillä kauniit sävellykset ja Sam Beamin ilmaisu hukkuvat sovitusten alle

Albumin pelkistetymmät biisit toimivatkin par­haiten.

Arvio: Aresin albuminkaltainen Aris on masentava osoitus hy­väkaverikerhon laaduntarkkailun puutteesta

Geneeriset biitit täyttävät peruslaatuvaatimuk­set, mutta päätähden karisman puute saa musiikin henkimään syvää tyhjyyttä.

Arvio: Sokerikuorruttamaton kuvaelma siitä, mitä on olla ulkopuolinen – Asla Jon Papin tytär ei voi olla koskettamatta

Asla Jo eli Emmi Haapaniemi kertoo autofiktiivisissä kappaleissaan elämästään uskovaisen perheen erilaisena lapsena niin yksityiskohtaisesti, että kuulija ei vain kuule vaan ikään kuin tuntee hänen kokemuksensa.

Arvio: Tähtienväliseltä jää kaipaamaan vapaampia salaliittomaisuuksia

Vain 40 minuuttia kellottava albumi saksii Salaliitto-kudelmasta monia sivuhaaroja.

Arvio: Rotting Christ -johtomies sooloilee maltilla – Everything Comes to an End on vaivatonta, mutta sanoitusten osalta vaivaannuttavaa kuunneltavaa

Muusikot tekevät soololevyillään monesti pesäeroa pääbändinsä tyyliin jollain, mitä eivät pysty sen raameissa toteuttamaan. Sakis Tolis ei kuitenkaan seikkailu kovin kauas totutusta ilmaisus­taan.

Arvio: Nyt ei himmailla – The Ghoulstarsin ytimessä ovat tarttuvat riffit ja kertosäkeet, kasaritunnelma ja kauhuleffakuvasto

Debyyttinsä julkaisevan The Ghoulstarsin taustalta löytyy Kuolemanlaaksosta, Hooded Menacestä ja Thermatestä tuttuja hahmoja.

Arvio: Sörnäinen liikuttelee kuulijan sisällä todellisia ja raskaita tuntemuksia

Sörnäinen ei pyri uudistamaan kantrillaan mitään, eikä sen tarvitse­kaan. Tärkeintä on reteä asenne ja tarttuva meininki.

Arvio: Robben Fordin Two Shades of Blue on viihteellistä ja näkemyksellistä bluesin, soulin ja aikuisrockin sekoitusta

Mistään keskitien taustamusiikista ei silti ole kyse.

Arvio: Hellripper operoi taitavasti genrejen rajapinnoilla – Coronach saattaa tuoda black thrashin tapetille isomminkin

James McBain yhdistää sooloprojektinsa neljännellä täyspitkällä varhaisen Venomin räyhää, saksaspeedin vimmaisuutta, perinteisen hevin melodisuutta ja black metal -estetiikkaa.

Arvio: Huokoista seesteisyyttä – Snail Mailin Ricochetilla on luovuttu 90-luvun muhjuestetiikasta ja paljastavasta hallitsemattomuudesta

Samalla on kuitenkin kadonnut jo­tain, mitä huolellisinkaan säveltä­minen ei korvaa.

Arvio: Hanging Gardenin uljas ääni kantaa kauas – Isle of Bliss -levyllä mennään rujomman kautta

Suomessa on lukuisia perushyviä alan bändejä, jotka eivät ole saaneet luoduksi välittömästi tunnistettavaa tavaramerkkisointia. Hanging Gardenilla sellainen on.