Arvio: Vestan Suomi soimaan on särmikäs sokkelo, josta välittyy kunnianhimo

Monitulkintaisimmillaankin Vesta muistaa kuitenkin tekevänsä poplevyä.

Arvio: Väkevä comeback, jollaisia tulee harvoin vastaan – Peace in Place on Poison the Wellin äkäisin ja aikuismaisin levy

Harva odotti Poison the Wellin enää palaavan, ja vielä harvempi osasi odottaa kuudentoista vuoden tauon jälkeisestä Peace in Placestä bändin parasta albumia.

Arvio: Robbie Williams elää jälleen uutta kukoistuskautta

Brittipopin veikeää mutta surumielistä narrihahmoa ei voi olla rakastamatta.

Arvio: Engines of Demolition on Black Label Societyn diskografian kärkipäätä

Engines of Demolition on taas kerran tuttua ja turvallista Black Label Societya, mutta bändin mittakaavalla se on erinomainen levy.

Arvio: Opvs Noir Vol. 3 on dramaattinen ja hieman haikea päätös Lord of the Lostin näyttävälle statementille

Mammuttimaisesta kokonaisuudesta jää kuitenkin olo, että sen osista olisi syntynyt yksi loistava levy.

Arvio: Miehistö vaihtuu, mutta Metal Churchin leimallinen soundi pysyy hanskassa

Yhtyeeltä on lupa odottaa vetreästi porhaltavaa puksutusta ja tarttumakertoimel­taan kelpoa riffijyrnyttelyä, ja niitä­hän kyllä saadaan.

Arvio: Wishing Well rullaa menevästi vanhojen tekijöiden hengessä – Playing with Firen kappaleet eivät roiku pelkästään tarttuvan kertosäkeen varassa

Samat pe­rusasiat toistuvat, mutta kappaleet poikkeavat riittävästi toisistaan.

Arvio: Long Distance Calling esittelee The Phantom Voidilla itsestään parhaimmat puolensa

Albumi on loistoesimerkki siitä, miten instrumentaalimusiikista tehdään vangitsevaa ja mukaansatempaavaa.

Arvio: Memorials vie jonkin poikkeuksellisen äärelle aivan huomaamatta

Verity Susman ja Matthew Simms syytävät toisella yhteisellä pitkäsoi­tollaan pitsireunaisia tuntemuksia trombin nieluun, lisäävät vauhtia pienin elkein ja antavat värien sekoit­tua.

Arvio: Arlo Parks lupaa aamuyön reivien ja värikkäiden queer-bileiden tunnelmaa, mutta Ambiguous Desire ei aivan täytä lupauksia

Levy alkaa lupaavasti, mutta kokonaisuus jää lopulta hieman tylsäksi.

Arvio: Näennäisesti kaikki on kuten kuuluukin, mutta Threat Signalin Revelations ei tunnu missään

Menneessä ei pitäisi velloa, mutta on huomionarvoista, kuinka mitäänsanomattomia kaikki ykkösalbumia seuranneet levyt ovat, tämä yhdeksän vuotta synnytetty uusin mukaan lukien.

Arvio: Vähemmän olisi ollut enemmän – Iron & Winen Hen’s Teethillä kauniit sävellykset ja Sam Beamin ilmaisu hukkuvat sovitusten alle

Albumin pelkistetymmät biisit toimivatkin par­haiten.