Arttu Seppänen pureutuu Soundissa 8/19 julkaistussa kolumnissaan ikiaikaiseen kysymykseen: jos taiteilija on ihmisenä kammottava, voiko hänen taiteestaan silti nauttia?

Bluetooth-känni on välinpitämätöntä, huomiohakuista musiikin soittamista julkisella paikalla humalassa kannettavan kaiuttimen avulla, kirjoittaa Arttu Seppänen.

”Taiteilijat kopioivat, suuret taiteilijat varastavat”, totesi jo Pablo Picasso aikanaan. Populaarimusiikin tekijät ovat noudattaneet periaatetta tunnollisesti, kirjoittaa Arttu Seppänen.

Mediassa on syntynyt kuva, että Jussi Hakulinen ja Yö ovat riidoissa, vaikka riitelijänä on käytännössä ollut yksi ihminen, kirjoittaa Antti Granlund.

Suomalaisuuden soisi olevan muutakin kuin nostalgiaa ja menneisyyteen tuijottamista, toivoo Arttu Seppänen kolumnissaan.

Suomen elokuvateollisuuden sedät näyttävät olevan hulluina liikaa juoviin miehiin. Merkittävistä naisartisteista kertovat elokuvat loistavat yhä poissaolollaan, kirjoittaa Arttu Seppänen.

Supermenestynyt Queen-elokuva on disneymäinen perhepötkö, jossa päähenkilö "tekee parannuksen" ja ymmärtää perheen merkityksen, kirjoittaa Arttu Seppänen kolumnissaan.

"Kun yhteislaulua yritetään agitoida, seuraukset yleensä vain vaivaannuttavat", kirjoittaa kolumnissaan Arttu Seppänen, joka ei keikoilla laula mukana – ainakaan käskettäessä.

Ne ajat, kun joka toisen nuorukaisen nurkassa lojui sähkökitara, ovat auttamatta ohi. Vaan mitä tämä tarkoittaa soittimen tulevaisuuden kannalta? Se onkin monipiippuisempi kysymys.

Arttu Seppänen iloitsee kolumnissaan, että onneksi meillä on St. Vincent, joka ei päästä sähkökitaraa kuolemaan.