Etsi
Geneeriset biitit täyttävät peruslaatuvaatimukset, mutta päätähden karisman puute saa musiikin henkimään syvää tyhjyyttä.
Asla Jo eli Emmi Haapaniemi kertoo autofiktiivisissä kappaleissaan elämästään uskovaisen perheen erilaisena lapsena niin yksityiskohtaisesti, että kuulija ei vain kuule vaan ikään kuin tuntee hänen kokemuksensa.
Vain 40 minuuttia kellottava albumi saksii Salaliitto-kudelmasta monia sivuhaaroja.
Muusikot tekevät soololevyillään monesti pesäeroa pääbändinsä tyyliin jollain, mitä eivät pysty sen raameissa toteuttamaan. Sakis Tolis ei kuitenkaan seikkailu kovin kauas totutusta ilmaisustaan.
Debyyttinsä julkaisevan The Ghoulstarsin taustalta löytyy Kuolemanlaaksosta, Hooded Menacestä ja Thermatestä tuttuja hahmoja.
Sörnäinen ei pyri uudistamaan kantrillaan mitään, eikä sen tarvitsekaan. Tärkeintä on reteä asenne ja tarttuva meininki.
Mistään keskitien taustamusiikista ei silti ole kyse.
James McBain yhdistää sooloprojektinsa neljännellä täyspitkällä varhaisen Venomin räyhää, saksaspeedin vimmaisuutta, perinteisen hevin melodisuutta ja black metal -estetiikkaa.
Samalla on kuitenkin kadonnut jotain, mitä huolellisinkaan säveltäminen ei korvaa.
Suomessa on lukuisia perushyviä alan bändejä, jotka eivät ole saaneet luoduksi välittömästi tunnistettavaa tavaramerkkisointia. Hanging Gardenilla sellainen on.
Pernicen musiikki on nyt maanläheisempää, sanoisi yksi, melodisesti karumpaa ja tylsempää, toteaisi toinen.
Albumi saa pohtimaan, miksei kansanmusiikkiperinteen soittimia hyödynnetä populaarimusiikissa enemmänkin.
