Arvio: Rotting Christ -johtomies sooloilee maltilla – Everything Comes to an End on vaivatonta, mutta sanoitusten osalta vaivaannuttavaa kuunneltavaa

Muusikot tekevät soololevyillään monesti pesäeroa pääbändinsä tyyliin jollain, mitä eivät pysty sen raameissa toteuttamaan. Sakis Tolis ei kuitenkaan seikkailu kovin kauas totutusta ilmaisus­taan.

Arvio: Nyt ei himmailla – The Ghoulstarsin ytimessä ovat tarttuvat riffit ja kertosäkeet, kasaritunnelma ja kauhuleffakuvasto

Debyyttinsä julkaisevan The Ghoulstarsin taustalta löytyy Kuolemanlaaksosta, Hooded Menacestä ja Thermatestä tuttuja hahmoja.

Arvio: Sörnäinen liikuttelee kuulijan sisällä todellisia ja raskaita tuntemuksia

Sörnäinen ei pyri uudistamaan kantrillaan mitään, eikä sen tarvitse­kaan. Tärkeintä on reteä asenne ja tarttuva meininki.

Arvio: Robben Fordin Two Shades of Blue on viihteellistä ja näkemyksellistä bluesin, soulin ja aikuisrockin sekoitusta

Mistään keskitien taustamusiikista ei silti ole kyse.

Arvio: Hellripper operoi taitavasti genrejen rajapinnoilla – Coronach saattaa tuoda black thrashin tapetille isomminkin

James McBain yhdistää sooloprojektinsa neljännellä täyspitkällä varhaisen Venomin räyhää, saksaspeedin vimmaisuutta, perinteisen hevin melodisuutta ja black metal -estetiikkaa.

Arvio: Huokoista seesteisyyttä – Snail Mailin Ricochetilla on luovuttu 90-luvun muhjuestetiikasta ja paljastavasta hallitsemattomuudesta

Samalla on kuitenkin kadonnut jo­tain, mitä huolellisinkaan säveltä­minen ei korvaa.

Arvio: Hanging Gardenin uljas ääni kantaa kauas – Isle of Bliss -levyllä mennään rujomman kautta

Suomessa on lukuisia perushyviä alan bändejä, jotka eivät ole saaneet luoduksi välittömästi tunnistettavaa tavaramerkkisointia. Hanging Gardenilla sellainen on.

Arvio: Joe Pernice on liikkeellä siellä, missä on ruuhkaa – Indiekentän konkari liukuu syvemmälle ame­ricanan perusvirtoihin

Pernicen musiikki on nyt maanläheisempää, sanoisi yksi, melodisesti karumpaa ja tyl­sempää, toteaisi toinen.

Arvio: Taiturillista magiaa – Vilma Jään Loitsui ja taikoi on hurmaava ja kovaa kuuntelua kestävä kokonaisuus

Albumi saa pohtimaan, miksei kansanmusiikkiperinteen soittimia hyödynnetä populaarimusiikissa enemmänkin.

Arvio: Lauluja rakastamisen vaikeudesta – Lykke Lin Afterpartyyn mahtuu niin iloisia biittejä kuin melankolisia tarinoita

Tyylin puolesta Lykke Li palaa kenties viimeiseksi jäävälle albumilla juurilleen.

Arvio: Avalon Emersonin melankoliassa on toiveikkaita ja hyväksyviä sävyjä – Written into Change soi kauniisti ja hymyilyttää

Albumi sopii kuulijoille, jotka kaipaavat haikeaa mutta liikkeessä pysyvää unipoppia-

Arvio: Taattua murjontaa – Exodus rymistelee Goliathilla pääosin totutuin ottein

Mikinvarteen palannut Rob Dukes hoitaa hommansa, vaikka rähinäpitoisemmat biisit menevät turhankin rähjääviksi.