Vuoden 2022 parhaat albumit – Soundin kriitikot valitsivat

Soundin toimituskunta on valinnut vuoden 2022 parhaat pitkäsoitot Suomesta ja muualta.
14.12.2022 10:39

Jälleen alkaa olla yksi musiikkivuosi takana. Hienosta musiikista ei ollut taaskaan pulaa, mutta sieltä ne yhteiset suosikit alkoivat erottua kun Soundin toimituskunta listasi omasta mielestään parhaat albumijulkaisut meiltä ja muualta. Tulokset löydät alta. Muista myös ehdottomasti käydä kertomassa omat mielipiteesi Soundin perinteisessä vuosiäänestyksessä. Samalla osallistut hulppeiden palkintojen arvontaan.
.

SUOMI TOP 25


  1. Litku Klemetti: Asiatonta oleskelua

    “Pienieleisen etsiskelyn taustalta löytyy sekä julistusta että irrottelua – iskelmällisyyttä, viihdepuhaltimia, glam rockia – mutta räikeimmilläkin tyylikujeilla on perusteltu paikkansa. Ne asemoituvat terapeuttiseksi virikeaineistoksi: inspiraatiota ruokkiviksi yllykkeiksi, jotka tuuppaavat kokonaisuuden juuri sen verran leikin puolelle, että Litku uskaltaa pysyä paljaana laulujensa äärellä.” Hannu Linkola, Soundi 9/22



  2. 22-Pistepirkko: Kind Hearts Have A Run Run

    Kind Hearts Have A Run Run onnistuu, koska se ei yritä palata mihinkään. Tuloksena on paras 22-Pistepirkko-levy kahteenkymmeneen vuoteen.” Joni Kling, Soundi 9/22


  3. Teini-Pää: Maailma kyllä odottaa

    “Teini-Pään punk-popissa soivat elinvoimainen nuoruus ja hetken hurmio. Mutta vaikka debytantin ote on pirteä, reunustavat ilmaisua myös haikeus ja hyväksytyksi tulemisen tarve.” Hannu Linkola, Soundi 1/22



  4. J. Karjalainen: Soulavaris

    “Nöyristä takamaapuroista kehkeytyy suurempia virtoja, Mississippi pauhaa mereen, Lännen-Jukka seilaa reissuiltaan takaisin Suomeen, ”Keltaisessa talossa tähtilampun alla” eräs Karjalainen keinuu keinutuolissa ja rämpyttää laulujaan.” Niko Peltonen, Soundi 3/22



  5. Amuri: Ettei kukaan tuntisi enää pimeää

    “Toisella albumillaan orkesteri soi rempseämmin ja sadunhohtoisemmin kuin kaihomielisellä esikoisellaan. Se myös määrittyy entistä selvemmin itsenäiseksi yhtyeeksi sen sijasta, että olisi vain yksi jäsentensä monista samankaltaisista projekteista.” Hannu Linkola, Soundi 1/22



  6. Sin Cos Tan: Living In Fear

    Living In Fear on häpeilemätön ja älykäs levy, joka ei tunnelmoidessaankaan mene sieltä mistä aita on matalin: ei syntetisaattoreihin nojailua yrityksenä approksimoida sateisesta kadusta heijastuvia neonvaloja vaan pelkkää maaliin saakka kirkastettua popmusiikkia.” Arttu Tolonen, Soundi 9/22



  7. Antti Autio: Kaikki talot huojuu

    “Sanoituksetkin ovat omaleimaisia ja erottuvat massasta. Autio vahvistaa kolmannella albumillaan asemaansa maan kärkiluokan lauluntekijänä.”
    Antti Marttinen, Soundi 3/22



  8. Jukka Nousiainen & Kumpp.: Matkalla kotiin

    “Neljännellä sooloalbumillaan Jukka Nousiainen tuntuu löytäneen roolinsa retrosuomirockin viisaana maalaisenona.”
    Niko Peltonen, Soundi 1/22


  9. Stoned Statues: Stoned Statues

    “Popahtava kertosäe voi vaihtua lennosta rushmaiseen progeiluun tai djent-jyystöön, mutta kaikki tapahtuu sulavasti ja luontevasti. Sävellys- ja sovituskynän terävyydestä kertoo myös se, että biisi kuin biisi toimisi myös instrumentaalina.” Vesa Siltanen, Soundi 4/22



  10. Lasten Hautausmaa: Kevät

    “Lasten Hautausmaan viides albumi on vakaata, mutta astetta valoisampaa työtä, niin kuin keväiseen äänimaisemaan sopiikin. Erinomaisen biisisetin säestys ja soundit ovat täydellisen hallitut.” Asko Alanen, Soundi 1/22


  11. Stinako: Ghostina
  12. Rock Siltanen Group: Rock’n’rollin voima
  13. Huora: Älä luovuta
  14. Itä-Hollola Installaatio: Velipuolet
  15. Vesta: Uskon tulevaan
  16. Lähiöbotox: Itä-metal
  17. Pambikallio: Pambikallio
  18. Stratovarius: Survive
  19. Joni Ekman: EkMania!
  20. Mara Balls: Maranormaali ilmiö
  21. Kytäjä: Kolmos
  22. Heavy Metal Perse: Jumalia paossa
  23. Hannibal & Hot Heros: Katajainen
  24. Puhelinseksi: Vieraita toisillemme
  25. Von Hertzen Brothers: Red Alert In The Blue Forest

ULKOMAAT TOP 25


  1. Suede: Autofiction

    Autofiction soi mahtavan isona ja röyhkeänä rockina Sueden tyyliin; ajatus muinaisen esikoisen (1993) päivittämisestä keski-ikäistyneen bändin itsevarmuudella on ilmeinen musajournalistinen syöttö lapaan, mutta vaikea siltä on välttyäkään.
    Autofiction on äärimmäisen hyvin voivan bändin viimeisin voimannäyte. Sueden aikalaisista ja verrokeista kukaan ei enää tee näin vireää musiikkia.” Niko Peltonen, Soundi 8/22



  2. Lorna Shore: Pain Remains

    “Lorna Shoren kolmas kokopitkä on niin lähellä taidemusiikkia kuin modernin metallin ilmaisu ylipäätään voi. Pain Remains nostaa Lorna Shoren äärimetallin huipulle. Tästä on vaikea pistää paremmaksi.” Mikko Merilinna, Soundi 8/22


  3. Calexico: El Mirador

    “Traditionaaliset latinosoundit mariachi, conjunto, cumbia ja tejano saavat vaikutteita Calexicon aiemman tuotannon kantrista, jazzista ja post rockista. Kappaleista yksikään ei lipeä mielenkiinnon ja nautinnon huippulukemista.” Asko Alanen, Soundi 5/22


  4. Wet Leg: Wet Leg

    “Tekijöiden tarkoituksellisesti liioittelemasta amatöörimäisyydestä ja kappaleiden twee pop -tyylilajista huolimatta soitto pelaa virheittä. Wet Leg kirmaa samantien vuoden kovimpien ulkomaisten albumien kastiin.” Jari Mäkelä, Soundi 4/22


  5. Weyes Blood: And In The Darkness, Hearts Aglow

    “Uhkeasti soivassa maailmassa on kaikki 1970-luvun alun parhaan laulaja-lauluntekijämusiikin ja aikuispopin hyveet ja samalla siitä on suora yhteys oman aikamme todellisuuteen.” Pekka Laine, Soundi 10/22


  6. Vieux Farka Touré & Khruangbin: Ali

    “Musiikin ajaton arvokkuus ja syvä spirituaalisuus hypnotisoivat kuulijan lempeästi ja vaivuttavat akkuja lataavaan transsiin.”
    Jussi Niemi, Soundi 9/22


  7. Fontaines D.C.: Skinty Fia

    “Matalat kitarat, verevä rytmikaksikko ja Grian Chattenin omintakeinen puheen ja laulun fuusio antavat paikoitellen aiheen epäillä Fontaines D.C.:n olevan puuttuva lenkki Joy Divisionin ja The Fallin väliltä.” Pertti Ojala, Soundi 6/22


  8. Kendrick Lamar: Mr. Morale & The Big Steppers

    “Kendrick on oma briljantti itsensä ja arvaamattomampi kuin koskaan. Meditatiiviset jazzpianon akordit vaihtuvat maaniseen hyperfunk-rumpuraitaan ja eteen levittäytyy avara musiikillinen maisema.” Pekka Laine, Soundi 6/22


  9. Ghost: Impera

    ”Useampiakin levyn melodioita tuli pyöriteltyä mielessä yösydännä ihan tahdonvastaisesti. Jotakin on siis tehty erittäin oikein, jälleen kerran.”
    Kimmo K. Koskinen, Soundi 3/22


  10. Kevin Morby: This Is A Photograph

    “Kevin Morby tavoittaa muutamalla sanalla, miten arvaamattomia ja peruuttamattomia elämän käänteet ovat. Albumi painottaa muistoja ja nostalgiaa, mutta hienolla eikä tippaakaan imelällä tavalla.” Jussi Niemi, Soundi 6/22


  11. Arctic Monkeys: The Car
  12. Arcade Fire: WE
  13. Beyoncé: Renaissance
  14. Dry Cleaning: Stumpwork
  15. Dungen: En är för mycket och tusen aldrig nog
  16. Taylor Swift: Midnights
  17. Ozzy Osbourne: Patient Number 9
  18. The Hellacopters: Eyes Of Oblivion
  19. First Aid Kit: Palomino
  20. Big Thief: Dragon New Warm Mountain I Believe In You
  21. Björk: Fossora
  22. Father John Misty: Chloe & The Next 20th Century
  23. Jack White: Fear Of The Dawn
  24. Angel Olsen: Big Time
  25. Meshuggah: Immutable

Nyt on sinun vuorosi äänestää!

Lisää luettavaa